Suomen Messut ja Suomen Punainen Risti tekivät yhteistyötä maaliskuun alussa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Fillari-messuilla 2010.
- Fillari-messut oli meille uusi ja erilainen toimintaympäristö, mutta tapasimme messuilla paljon ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita toiminnastamme, kertoo SPR:n varainhankinnan suunnittelija Anna Laurinsilta.
Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY toteuttavat pyöräilykyselyn opiskelijoillaan ja henkilökunnallaan. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa yliopistolaisten pyöräilyä ja erilaisia ongelmakohtia. Kyselyn tuloksista tehdään yhteenveto, jota voidaan käyttää pohjana, kun HYY ja HY selvittävät pyöräilymahdollisuuksien parantamistaHelsingin kaupungin kanssa.
Keskustelua kulutustottumusten vaikutuksista ilmastoon
Tänään (22.3.2010) alkavassa dokumenttisarjassa "Ilmastodieetit" tullaan seuraamaan neljän perheen pyrkimyksiä pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Ilmastotohtori, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Ari Nissinen, on laskenut perheiden hiilipainot ja laatinut jokaiselle ilmastodieetin. Autoilu on vaihtunut junaksi, liha kalaksi ja linssikeitoksi ja Kanarian kohteet kotimaisiksi.
SYKE, One Did It Oy ja YLE ovat kehittäneet ohjelman yhteyteen työkalun, jolla itse kukin voi laskea oman ilmastopainonsa. Työkalu ottaa huomioon asumiseen, energiankäyttöön, jätteisiin, liikkumiseen, ruokaan ja kulutukseen liittyvät kasvihuonekaasupäästöt. SYKE vastaa palvelun sisällöstä ja laskentaperusteista. Työkalu on osa Hiilineutraalit kunnat -kansalaisviestintää. Työkalun ja ilmastotohtorin vastaanoton löytää verkosta osoitteesta www.ilmastodieetti.fi
Afrikka pyrkii ilmastoneuvotteluissa suojelemaan Kioton tavoitteita ja lopettamaan rikkaiden maiden yliotteen, sanoo Maan ystävät
- Tuemme Afrikan maiden vaatimuksia Kioton tavoitteiden säilyttämisestä ja pakollisista päästövähennyksistä rikkaille maille. Vastustamme rikkaiden maiden likaista neuvottelutaktiikkaa, millä neuvotteluiden sääntöjä yritetään muuttaa omaksi hyödyksi. Teollisuusmaat viivyttävät neuvotteluita, kun taas Afrikka pyrkii saamaan niitä eteenpäin, Kansainvälisen Maan ystävien Nnimmo Bassey kommentoi Afrikan maiden vastustusta rikkaiden maiden yritykselle sivuuttaa Kioton tavoitteet Kööpenhaminassa.
Tanska on puheenjohtajana ehdottanut tälle päivälle ns. informaaleja konsultaatioita, jotka näyttivät yritykseltä romuttaa kaksi erillistä neuvotteluraidetta Kööpenhaminassa ja näin sivuuttaa Kioton pöytäkirja. Tämä antaisi rikkaille maille mahdollisuuden unohtaa päästövähennysvelvoitteensa, Maan ystävät sanoo tiedotteessaan.
Viimeksi päivitetty 14.12.2009 14:53
Tänään julkaistavat uudet arviot meriveden pinnan noususta ovat jopa kaksinkertaistaneet aiemmat arviot
Vuonna 2007 julkaistussa IPCC:n raportissa merien pinnan tason nousun arviotiin olevan noin 18–59 cm vuosisadan loppuun mennessä. Uudessä raportissaan Arctic Monitoring and Assessment Programme arvioi, että nousu voi olla kaksinkertainen aiemmin arvioituun nähden.
Tanskalaislehti Politiken korostaa, että ilmastopaneelin mukaan arvioon ei sisälly mahdollinen nousu Grönlannin sulamisvesien tai Etelä-mantereen sulamisen johdosta. "Tänä päivänä arviomme vuodelle 2100 asti on, että meriveden pinnan odotetaan kohoavan 0,5 metriä tai jopa 1,5 metriä. Kyseessä on dramaattinen nousu seuraavalle sadalle vuodelle, ja se on seikka joka vaikuttaa meihin kaikkiin", kirjoittaa professori Dorthe Dahl-Jensen Kööpenhaminan yliopiston Niels Bohr -instituutista.
Tutkimus, "The Greenland Ice Sheet in a Changing Climate: Snow, Water, Ice and Permafrost in the Arctic", julkaistaan YK:n ilmastokokouksen sivutapahtumassa Kööpenhaminassa tänään 14.12.2009.
EU-johtajat ovat Brysselissä jo kaksi päivää jatkuneiden huippukokouksen neuvotteluiden pohjalta luvannut tukea köyhempiä maita 2,4 miljardilla eurolla ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Huippukokous on myös toistanut päätöksensä EU:n tiputtaa päästöjään 30 %:lla 1990 tasosta 2020 mennessä.
Perjantaina savutettu konsensus oli tervetullut muutos torstaina vallinneeseen pattitilanteeseen, jossa huippukokous ei kyennyt löytämään yksimielisyyttä kehittyvien maiden tukeen. EU:n nyt julkaisema tuki on selkeä tarjous osuudeksi tarvittavaan kokonaistukeen, jonka ensikädessä on arvioitu olevan noin 10 miljardia USD. Kaikki 27 jäsenvaltiota sitoutuvat päätökseen tuesta ja Saksa, Britannia ja Ranska kukin maksavat noin 20% kokonaisuudesta. Britannia pyrkii vielä korottamaan tukisummaa.
Ruotsi tekee ensimmäisen todellisen avauksen kehitysmaiden tukemiseksi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa
Ruotsi sanoo antavansa 800 miljoonaa euroa auttamaan kehittyviä maita ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun
Ruotsin hallituksen tiedottaja Roberta Alenius sanoo, että pääministeri Fredrik Reinfeldt tulee ilmoittamaan Ruotisn lahjoituksesta EU:n nk. "pikastartti"-rahoituspakettiin tänään torstaina. EU:n kokonaislahjoitussummaa odotetaan tänään Brysselissä kokoontuvalta EU:n huippukokoukselta. Puheenjohtajamaa Ruotsi neuvottelee muiden jäsenmaiden mahdollisista lahjoituksista. Alenius totesi, etteivät EU:n kaikki 27 jäsenmaata tule kykenemään lahjoituksiin, koska joissain maissa on talouskriisin vuoksi tiukka rahoitustilanne.
Viimeksi päivitetty 10.12.2009 09:56
Luonnonsuojelujärjestöt vaativat 40% kotimaisia vähennysiä 2020 mennessä
Euroopan Maan ystävien ja Stockholm Environment Instituten 1.12. julkaisema tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että 40 % kotimaiset päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä on mahdollista saavuttaa ilman ydinvoiman, hiilen talteenoton ja varastoinnin tai liikenteen biopolttoaineiden kaltaisia kyseenalaisia ratkaisuja. Tutkimustulokseen vedoten Maan ystävät vaatii Kööpenhaminan ilmastokouksen kuluessa hallituksia sitoutumaan 40% päästövähennyksiin 2020 mennessä. Lue koko uutinen
Met Office: ei epäilystäkään, että ilmasto lämpenee
Britannian ilmatieteenlaitos, Met Office, tiedottaa varmoihin mittaustuloksiinsa perustuen sen, että ilmasto on lämmennyt 1850-luvulta ja lämpeneminen on kiihtynyt 1970-luvulta lähtien.
Britannian Met Office on julkaissut mittaustuloksensa yli 1.500 mittauspisteestä, jotka muodostavat maailmanlaajuisen pintalämpötilamittausverkoston. Tiedot osoittavat, että maaimanlaajuisesti keskimääräiset maan pintalämpötilat ovat nousseet kuluneen 150 vuoden aikana ja että lämpeneminen on kiihtynyt 1970-luvulta.
Reutersin mukaan Met Officen Hadley-keskus on julkistanut tiedot luodakseen läpinäkyvyyttä ja tukeakseen sitä näyttöä, jota on Maan lämpenemisestä. Tietojen antaminen julkisuuteen on seurausta Itä-Anglian yliopiston tietokoneilta vuodettuihin sähköpostiviesteihin. Näiden emailien mukaan näytti siltä, että jotkut ilmastotutkijat mahdollisesti olisivat estäneet joidenkin tietojen julkistamista omiensa kustannuksella, Reuters sanoo.
Met Office sanoo aikovansa julkaista loput 5.000 mittausta, kunhan kansainväliset luvat sille on saatu. Se aikoo antaa julkisuuteen niin paljon tietoa kuin mahdollista.