Mainospalkki
Ilmastonmuutos
SHOKkihoitoa Helsingin messukeskuksessa
Teemat - Ilmastonmuutos

Strategisen huippuosaamisen keskittymät eli SHOK:it esittäytyivät eilen Helsingin messukeskuksessa

Shokkeja on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan kuusi.  Ympäristön kannalta ensiarvoisen tärkeä SHOK on tietysti energia- ja ympäristöalan yritysten ja tiedeyhteisöjen perustama CLEEN Oy. Toisaalta voi kyllä myös todeta, että käytännössä jokaisella SHOK:lla on varmasti yhtenä painopistealueenaan ympäristön huomioiminen ja tätä kautta paremman sekä puhtaamman luonnon vaaliminen. Näin ollen olikin varsin miellyttävää huomata, että seminaariin oli saapunut yli 500 vaikuttajaa kuuntelemaan päivän agendaa.

SHOKin toimintamalli punoaa yhteen niin elinkeinoelämän kuin tiedeyhteisön. Yhtenä merkittävänä tavoitteena on saada visiot ja ideat konkretisoitumaan yhä nopeammin valmiiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Metso Groupin toimitusjohtaja Jorma Eloranta puki tavoitteen sanoiksi hieman toisin sanoessaan "SHOK:eilla haetaan Suomen kilpailukyvyn kasvattamista". Nokian Anssi Vanjoki taas jaksoi muistuttaa siitä, että uudet ideat ja visiot aiheuttavat hyvin usein suurta muutosvastarintaa organisaatioissa. Sitä ei tulisi kuitenkaan pelätä, vaan ideoita tulisi jaksaa viedä määrätietoisesti eteenpäin. 
 

Aamupäivän yhteissession jälkeen seminaari jakaantui kolmeen osaan, joista yhden vetäjänä toimi Cleen Oy:n toimitusjohtaja Tommi Jacobson aiheena energiatehokkuus. Hänen mielestään SHOK:eissa kysymys on pitkälti poikkitieteellisestä yhteistyöstä, jota käydään toisaalta niin elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön välillä kuin myös pienten ja suurten yritysten välillä.

Nollahiilitiimin mielestä päivän tärkeimmän kommentin keskusteluun toi kuitenkin Suomen Yliopistokiinteistöjen Olli Niemi peräänkuuluttaessaan sitä, että varsinkin meidän jokaisen länsimaissa asuvan pitäisi kantaa vastuu omasta kulutuksestaan.

Tähän loppuun vielä Tommi Jacobsonin mietteitä siitä, minkälaisia mahdollisuuksia Suomella olisi nousta alan johtavaksi toimijaksi maailmassa.

Cleen Oy:n toimintaan voit käydä tarkemmin tutustumassa sivustolla www.cleen.fi .


 
Kehitysapua kestävin periaattein
Teemat - Ilmastonmuutos

Hiilineutraali kehitysapu on tulossa

Suomen kehityspolitiikan pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraalius. Tavoite haastaa kehitysyhteistyön tekijät miettimään omien toimiemme hiilineutraaliutta, hankkeiden ilmastovaikutuksia ja -kestävyyttä sekä ilmastoriskien arviointia.

Avunantajien omien toimien osalta tehtävä on periaatteessa yksinkertainen: selvitetään päästömme, vähennetään niitä, ja jos se ei onnistu, perustetaan istutusmetsien kaltaisia hiilinieluja kompensoimaan päästöjämme. Tällaiseen hallinto-, suunnittelu- ja seurantatoimien ilmastovaikutusten arviointiin on jo olemassa monia työkaluja, joita käyttää erimerkiksi EuropeAid. Vastaava hiililaskuri voitaisiin ottaa käyttöön Suomen valtionhallinnossa.

Lue lisää...
 
Kiina ja Intia liittyvät Kööpenhaminan sopimukseen
Teemat - Ilmastonmuutos
COP15

Isot mukaan: Kiina ja Intia sitoutuvat ilmastosopimukseen

Yli 100 maata on allekirjoittanut Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tehdyn ei-sitovan ilmastosopimuksen. Uusimpina liittyjinä ovat Kiina ja Intia, kertoo Reuters. Suurista saastuttajista Venäjä on ainoa, joka ei ole liittynyt sopimukseen.
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa oli alun perin tarkoituksena luoda sitova sopimus. Nyt käsillä oleva Kööpenhaminan sopimus on vain poliittinen, eikä siten ole sitova. Seuraava suuri ilmastokokous järjestetään Meksikossa, Cancunissa, vuoden 2010 lopulla.

http://www.reuters.com/article/idUSTRE6283A120100309

 
Maan ystävien Lumiukot vaativat ilmastolakia päästövähennysten varmistamiseksi
Teemat - Ilmastonmuutos
Sulava lukiukko

Uusi raportti osoittaa: 40% päästövähennykset mahdollisia
 

Tänään (2.3.2010) julkistettava raportti osoittaa, että Suomen on mahdollista toteuttaa ilmastotieteen mukaan tarvittavat, 40% päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä katastrofaalisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Päästövähennykset voidaan toteuttaa kotimaisin toimin energiatehokkuutta ja uusiutuvia hyödyntäen, ilman ydinvoiman, hiilen talteenoton ja varastoinnin ja liikenteen biopolttoaineiden kaltaisia kyseenalaisia keinoja. Raportin on tuottanut kansainvälinen tutkimuslaitos Stockholm Environment Institute, ja sen julkaisee suomeksi Maan ystävät.
Lue lisää...
 
IPCC:n neljäs raportti ilmestyi 2007
Teemat - Ilmastonmuutos
Hallitustenvälinen konferenssi, IPCC, julkaisee uuden raporttinsa tasaisin väliajoin ohjeeksi poliittisille päättäjille. Viime viikkoina polemiikkia aiheuttanut raportti on yhtä kaikki luotettava ja keskitetty lähde oikealle ilmastotiedolle.

Ilmatieteenlaitos sanoo: "IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change) tavoitteena on tuottaa tieteellinen perusta ilmastopolitiikkaa koskevaa kansallista ja kansainvälistä päätöksentekoa varten.

Ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi IPCC valmistelee ilmastonmuutosraportteja tutkijaryhmissä. Ryhmät keräävät ja arvioivat julkaistua tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja hillitsemismahdollisuuksista sekä siihen sopeutumisesta. IPCC ei siis tee uutta ilmastonmuutostutkimusta, vaan analysoi ja kokoaa yhteen olemassa olevaa tieteellistä tietoa. Se ei myöskään ehdota ilmastopoliittisia vaihtoehtoja.

IPCC:n perustivat vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Päätös paneelin muodostamisesta syntyi jo vuonna 1979 Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n järjestämässä ensimmäisessä Maailman ilmastokonferenssissa.

Suomessa IPCC-työstä vastaa ympäristöministeriön asettama IPCC-työryhmä, joka kokoaa yhteen alan tutkijat ja eri ministeriöiden edustajat.
"

Uusin raportti ilmestyi 2007
Osa 1: http://www.fmi.fi/kuvat/ipcc_ar4_spm_suomennos.pdf
Osa 2: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=68316&lan=fi
Osa 3: http://www.vtt.fi/liitetiedostot/uutta/yhteenveto_suomeksi1.pdf

 
«AlkuunEdellinen12345678910SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 10
 

Nollahiilivideot

 COP15 - Haaste
 


Terveiset ilmastoneuvottelijoille


 

Arto Lindholmin, Leo Straniuksen ja Meri Pukarisen mietteitä ilmastokeskusteluun

 

 
Mainospalkki