Mainospalkki
Luonnonsuojelu
Onnellisen elämän tavoittelu tukee kestävää luonnonvarojen käyttöä Tulosta Sähköposti
Luonnonsuojelu

Maapallon luonnonvarat on huomenna käytetty tältä vuodelta loppuun. Olemme siis kuluttaneet vajaassa yhdeksässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. Loppuvuoden kulutamme luonnonvaroja velaksi. Luonto ei kestä nykyistä elämäntapaamme, mutta onnellisuuden tavoittelu voisi palauttaa elämäntapamme kestävälle tasolle.

Maailman ylikulutuspäivä on tänä vuonna lauantai 21. elokuuta. Huomenna olemme käyttäneet sen määrän luonnonvaroja, jonka luonto pystyy vuodessa tuottamaan. Global Footprint Networkin laskema ylikulutuspäivä aikaistui kuukaudella: viime vuonna luonnonvarat kulutettiin loppuun 25. syyskuuta.

Luonnonvarat eivät ehdi uusiutua nykyisen elämäntapamme vaatimalla tahdilla. Kulutukseen perustuva elämä ei myöskään tuo onnea, vaan henkilökohtainen hyvinvointi syntyy muista asioista. WWF Suomen ja ajatushautomo Demos Helsingin keväällä julkaisema onnellisuuspoliittinen manifesti tarjoaa näkökulmia siihen, kuinka poliittiset päättäjät voisivat tukea ihmisten hyvinvointia ja näin kannustaa kestävään luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelun sijaan onnellinen elämä voi syntyä paremmasta vapaa-ajasta, merkityksellisistä paikoista, yhdessä tekemisen riemusta sekä ystävien, naapureiden ja perheen tuomasta voimasta. "Jos tavoittelisimme pelkän talouskasvun sijaan aitoa hyvinvointia ja onnellisuutta, luonnonvarat riittäisivät koko vuodeksi. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelu on erinomainen tapa pienentää omaa ekologista jalanjälkeä", sanoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa.

WWF julkaisee lokakuussa Living Planet -raportin, jossa tarkastellaan laajemmin luonnonvarojen käyttöä, sekä muun muassa eri valtioiden ekologista jalanjälkeä ja luonnon monimuotoisuuden tilaa.

Lisätietoa:
ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa, WWF Suomi, 050 542 7017, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Onnellisuuspoliittinen manifesti on luettavissa osoitteessa www.wwf.fi/onnellisuus

Tietoa maailman ylikulutuspäivästä (englanniksi): http://www.footprintnetwork.org/earthovershootday

 
Ihmisen jäljet näkyvät Himalajan huipullakin Tulosta Sähköposti
Luonnonsuojelu
Kuva Carina Räihä / WWF

Carina Räihä valloitti ensimmäisenä suomalaisnaisena Mount Everestin

Matka Mount Everestin huipulle ensimmäisenä suomalaisena naisena oli Carina Räihälle ikimuistoinen kokemus, joka myös entisestään avasi hänen silmiään luonnonsuojelun tarpeellisuudesta Himalajan alueella.

"Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät selvästi Mount Everestillä. Useamman kerran huipulle kiivenneet vuorikiipeilijät kertoivat lämpötilan nousseen ja maisemien muuttuneen vuosien saatossa", sanoo Carina Räihä.

 

Viimeksi päivitetty 28.05.2010 15:55
Lue lisää...
 
WWF laati kaavoittajille ohjeen merikotkan huomioon ottamisesta Tulosta Sähköposti
Luonnonsuojelu
Kuva iStockphoto

WWF pitää tuulivoiman lisärakentamista myönteisenä asiana, mutta muistuttaa samalla, että tuulivoimaloiden sijoittamispäätökset pitää tehdä harkiten. Merikotka kuuluu niihin lintuihin, joita huonosti suunniteltu tuulivoimarakentaminen uhkaa. Hallituksen päätös uusiutuvan energian käytön lisäämisestä tuo mukanaan useita satoja tuulivoimalaitoksia maamme rannikoille ja saaristoon, jotka ovat myös merikotkan valtakuntaa.

"Tuulivoimaloiden rakentamista ja niiden lupaprosesseja halutaan nyt nopeuttaa. Hyvää asiaa ei kuitenkaan kannata pilata tinkimällä ympäristövaikutusten arvioinnista: kaikkien olennaisten asioiden selvittäminen etukäteen on joka tapauksessa nopeampaa kuin mahdollisten valitusten käsitteleminen jälkikäteen", sanoi WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder, joka oli luovuttamassa ministeri Vapaavuorelle tuulivoimalaohjetta.

Viimeksi päivitetty 28.05.2010 10:39
Lue lisää...
 
Itämeren suojeluohjelman toimet jäljessä aikataulusta, sanoo WWF Tulosta Sähköposti
Luonnonsuojelu

Rantavaltioiden toimenpiteet Itämeren yhteisen toimintaohjelman toteuttamiseksi ovat reilusti jäljessä aikataulustaan, ja aikatauluja lykätään yhä eteenpäin, WWF:n raportti kertoo

Itämeren maiden ympäristöministerit allekirjoittivat Itämeren suojelukomission toimintaohjelman (Baltic Sea Action Plan) Krakovassa vuonna 2007 ja Moskovan ministeritason kokouksen tarkoitus on ohjelman toimeenpanon arviointi. Toimintaohjelmassa on kaikkiaan yli 100 sitoumusta, joista noin 50 tulee toteuttaa vuoden 2010 loppuun mennessä. Sitoumusten tavoitteena on palauttaa Itämeren hyvä ekologinen tila vuoteen 2021 mennessä.

"HELCOMin yhteisen toimintaohjelman voima ja idea on siinä, että samat Itämeren suojelutoimet toteutetaan kaikissa rantavaltioissa yhteneväisesti, jolloin toimenpiteiden yhteisvaikutus on merkittävä", sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen." Teettämämme raportin perusteella näyttää kuitenkin siltä, että ohjelmaa toteutetaan pirstaleisesti ja toimintaa leimaa pienimmän yhteisen nimittäjän periaate; kun yksi osapuoli jarruttaa, koko toimeenpano helposti hidastuu."

Viimeksi päivitetty 19.05.2010 11:09
Lue lisää...
 
Itämeren kaasuputken suunnittelussa ympäristölle torjuntavoitto Saksassa Tulosta Sähköposti
Luonnonsuojelu

WWF Saksa ja Saksan Maan ystävät ovat onnistuneet huomattavasti parantamaan Itämeren kaasuputken rakentamissuunnitelmaa ympäristövaikutusten näkökulmasta.

Järjestöt saivat myös nostettua putken rakentamisesta aiheutuvien ympäristövahinkojen kompensaatiosummaa noin 13 miljoonalla eurolla. Parannuksista sovittiin WWF Saksan, Saksan Maan ystävien (BUND) ja kaasuputken rakennuttajayhtiö Nord Streamin välisissä neuvotteluissa. Sopimuksen seurauksena ympäristöjärjestöt vetivät oikeudesta kaasuputkea koskevan kaavavalituksensa.

"Koska putki kuitenkin todennäköisesti rakennetaan, nyt saavutettu sopimus rakentamisen uusista minimivaatimuksista ja kompensaatioista merkitsee huomattavaa parannusta Itämeren ympäristön kannalta", sanoo WWF Saksan Itämeriohjelman päällikkö Jochen Lamp. "Saavutimme suojelulle paljon enemmän kuin viranomaiset osasivat tai halusivat vaatia."

"Vaikka sopimus koskee Saksan merialueita, suojelutoimista hyötyy aina yhteinen Itämeri", lisää WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

 

Lue lisää...
 
«AlkuunEdellinen1234SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 4
 

Nollahiilivideot

 COP15 - Haaste
 


Terveiset ilmastoneuvottelijoille


 

Arto Lindholmin, Leo Straniuksen ja Meri Pukarisen mietteitä ilmastokeskusteluun

 

 
Mainospalkki