WWF pitää tuulivoiman lisärakentamista myönteisenä asiana, mutta muistuttaa samalla, että tuulivoimaloiden sijoittamispäätökset pitää tehdä harkiten. Merikotka kuuluu niihin lintuihin, joita huonosti suunniteltu tuulivoimarakentaminen uhkaa. Hallituksen päätös uusiutuvan energian käytön lisäämisestä tuo mukanaan useita satoja tuulivoimalaitoksia maamme rannikoille ja saaristoon, jotka ovat myös merikotkan valtakuntaa.

"Tuulivoimaloiden rakentamista ja niiden lupaprosesseja halutaan nyt nopeuttaa. Hyvää asiaa ei kuitenkaan kannata pilata tinkimällä ympäristövaikutusten arvioinnista: kaikkien olennaisten asioiden selvittäminen etukäteen on joka tapauksessa nopeampaa kuin mahdollisten valitusten käsitteleminen jälkikäteen", sanoi WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder, joka oli luovuttamassa ministeri Vapaavuorelle tuulivoimalaohjetta.

Ulkomailta on huolestuttavia esimerkkejä epäonnistuneesta tuulivoimalaitosten sijoittelusta. Norjan rannikolla Smölassa kuoli yhden tuulipuiston myllyjen siipiin liki 30 merikotkaa muutaman vuoden aikana ja suuri määrä pesäpaikkoja autioitui. Myös muualta maailmasta on näyttöä siitä, että erityisesti suuret petolinnut, jotka mielellään kaartelevat nousevissa ilmavirtauksissa, saattavat saada surmansa tuulivoimaloissa.

Nyt WWF on laatinut energiayhtiöiden, suunnittelijoiden, kaavoittajien ja ympäristöviranomaisten käyttöön ohjeen siitä, mitä asioita tulee selvittää merikotkan esiintymisestä, kun voimalaitosten sijoittamista suunnitellaan. Hyvällä suunnittelulla voidaan WWF:n mukaan välttää suurin osa törmäyksistä yli sadan metrin korkeudessa viuhuviin lapoihin.

Ohjeen tarkoituksena on antaa mahdollisimman hyvä asiantuntija-arvio siitä, miten lähelle merikotkan vakituisia pesäpaikkoja tuulivoimaa voidaan rakentaa sekä ohjeistaa kaavoittajia ja rakentajia menetelmistä, joilla muita, merikotkan kannalta arkaluonteisia kohteita voidaan paikallistaa. Niitä ovat etenkin pesivän merikotkaparin säännölliset saalistuskohteet ja lentoreitit niille.

Ohjeessa suositetaan muun muassa, ettei tuulivoimaa rakennettaisi lainkaan merikotkan merkittävimmille poikastuotantoalueille, joista isoina kokonaisuuksina erottuvat erityisesti osa Saaristomerta ja Merenkurkun alueelta Raippaluoto ja sen lähiympäristö.

Välttämällä pesien lähiympäristöjä, saalistuspaikkoja ja lentoreittejä voidaan WWF:n mukaan tuulivoiman riskejä merikotkalle vähentää ratkaisevasti. Ohjeen on laatinut WWF:n merikotkatyöryhmä, jossa toimivat maamme parhaat merikotkien asiantuntijat. Ohjetta on tarkoitus päivittää sitä mukaa, kun lisätietoa on saatavissa.

Uljas merikotka (Haliaeetus albicilla) on maamme suurin petolintu. WWF pelasti lajin Suomessa sukupuutolta 1970-luvulla. Kun WWF vuonna 1973 perusti merikotkatyöryhmän, Suomessa tunnettiin vain noin 35 pesivää merikotkaparia, jotka olivat ympäristömyrkkyjen takia melkein lisääntymiskyvyttömiä.

Merikotkatyöryhmän ensimmäisiä toimenpiteitä oli järjestää merikotkien talviruokinta rannikoilla ja saaristossa. Liha oli kotkalle puhtaampaa ruokaa kuin kalat ja vesilinnut, joita ne itse pyydystävät Itämereltä. Talviruokinta jatkui vuosina 1973–2000. Nyt merikotkakanta selviää jo ilman talviruokintaa eikä ruokintaa ole jatkettu enää kuin paikoin. Vuonna 2009 kuoriutui ennätykselliset 349 poikasta.