Dieselbussiliikenteen tuottamista hiilidioksidipäästöistä ja lähipäästöistä, eli melu- ja hiukkaspäästöistä, voidaan päästä eroon siirtymällä sähkökäyttöisten bussien käyttöön. Johdinauto on perinteinen sähköllä toimiva joukkoliikennemuoto, joka on käytössä yli sadassa eurooppalaisessa kaupungissa. Useissa kohteissa ympäri maailmaa - myös Helsingissä - selvitetään johdinautojen käyttöönottoa, sillä niiden avulla uskottaan voitavan pienentää sekä joukkoliikenteen päästöjä että riippuvuutta öljystä. Sähkön käyttäminen voimanlähteenä kun antaa mahdollisuuden valita energian tuotantomuodon; se voi olla kaikkea hiili-ja vesivoiman tai ydin- ja tuulivoiman välillä.
Nobelin palkintojen perustaja Alfred Nobel oli pasifisti ja hänen jälkisäädöksensä perusteella tänäkin päivänä jaettava Nobelin palkinto jakautuu viiteen osa-alueeseen, jotka kaikki olivat hänelle tärkeitä hänen omassa elämässään. Yksi alueista oli nimenomaan rauha. Nobel lausui testamentissaan ”... ja yksi osa henkilölle, joka on tehnyt eniten työtä tai arvokkainta työtä kansojen välisen veljeyden edestä, pysyvien armeijoiden vähentämiseksi tai hävittämiseksi ja rauhankongressien pitämiseksi tai edistämiseksi.” Palkinnon saajan viisijäsenisen ryhmän valitsijoiksi Alfred Nobel määräsi Norjan Stortingetin.
Nobelin ajoista kansainvälinen poliittinenkin konsensus on aina vain enemmän kallistunut antamaan arvoa työlle, joka tehdään ”kansojen välisen veljeyden” hyväksi rauhaa edistävänä ja konkreettisesti rauhaa tuovana tekijänä. Kun nobelistien saavutuksia mitoitetaan ilmastonmuutoksen näkökulmasta, nousee kolme nimeä esille: vuonna 1971 länsi-saksalainen Willy Brandt, vuonna 2004 kenialainen Wangari Muta Maathai ja vuonna 2007 yhdysvaltalainen Al Gore sekä YK:n Ilmastopaneeli (IPCC).
Rauhan ajatus syntyy rauhanomaisten ihmistenvälisten suhteiden maaperästä. Juuri maaperä on myös yksi niistä tekijöistä, joilla rauhan pysyvyys voidaan taata. Kenialainen Wangari Maathai toteaa osuvasti kirjassaan Taipumaton Nobel-komitean perusteista rauhan, hyvän hallinnon ja luonnonvarojen järkevän käytön keskinäisestä vuorovaikutussuhteesta: ”Keksin verrata sitä perinteiseen afrikkalaiseen jakkaraan, jossa on kolme jalkaa ja istuinosa. Jakkaran jalat ovat kuin vakaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan tärkeimmät tukipylväät.”
”Yksi niistä symboloi demokraattista ilmapiiriä – niin ihmis- ja ympäristöoikeuksia kuin naisten ja lastenkin oikeuksia. Toinen jalka symboloi luonnonvarojen järkevää ja kohtuullista käyttöä. Kolmas taas symboloi niitä rauhan kulttuureja, joita yhteisöt ja kansakunnat rakentavat tietoisesti. Istuinosa edustaa yhteiskuntaa ja sen kehitysmahdollisuuksia.” Maathain mukaan tarvitaan kaikki kolme jalkaa, jotta istuinosa pysyisi ilmassa.
Green Belt Movementin (GBM) eli vihreän vyön liikkeen perustanut Maathai on omassa elämässäänkin todistanut noiden kolmen pilarin keskinäistä riippuvaisuutta. Yhdenkin jalan puuttuminen on hänen omassa elämässään kerta toisensa jälkeen johtanut pidätykseen tai jopa vankilatuomioon. Kerta toisensa jälkeen hän on kuitenkin noussut sortoa ja korruptiota vastaan ja taistellut jo nuorena tekemänsä oivalluksen puolesta.
Wangari Maathai, ymmärsi jo varhain, että luonnon monimuotoisuuden ja koskemattomuuden vaikutukset ovat ihmisenkin elämälle ehdottoman tärkeitä.
Kun Wangari Maathai vertasi 1970-luvulla oloja omasta lapsuudestaan Kenian silloiseen tilaan, hän huomasi, että lasten heikon ravitsemustilanteen ja Brittien siirtomaavallan ajalle asti juontavan alkuperäisen puuston hakkaamisen välillä oli linkki. Hän huomasi, että hiljalleen, lähes huomaamatta, vesistöjen veden korkeus ja puhtaus oli heikennyt, viljelykasveina perinteisesti käytetyt lajikkeet oli korvattu eurooppalaisten lanseeraamilla lajikkeilla ja kaupungistumisen seurauksena luonnontilaisten metsien ala oli tasaisesti laskenut.
Kuin varkain koko kenialainen, joskin useiden heimojen perinteestä kumpuava mutta ristiriitaisenakin kantava sekä yhdistävä perinne, oli korvattu eurooppalaisella perinteellä ja samalla koko yhteiskunta oli muuttunut. Kun metsien ja perinteisen viljelyn häviämisen myötä elinolot maalla kävivät mahdottomiksi, oli isien yhtäkkiä ryhdyttävä hakemaan töitä kaupungeista, ja samalla ikiaikainen yhtenäisten perheiden traditio päättyi.
Alkuperäisten puulajien hävittäminen ja niiden korvaaminen nopeakasvuisilla, tuoduilla, lajikkeilla johti hiljalleen maaperän eroosioon ja kosteusolojen muuttumiseen. Kun ennen niin kirkkaana virranneet purot hiljalleen kuivuivat ja kun kaiken seurauksena nälkä oli ensi kertaa ongelma, oli johtopäätösten aika.
Wangari Maathai perusti 1977 GBM:n istuttaakseen takaisin yksi kerrallaan kadotetut puut. Hän päätteli, että tarvittiin alkuperäisen puuston palauttaminen, jotta maaperä ja vesistöt voisivat palautua entiselleen. Maaperän eroosion loppuminen johtaisi taas vesistöjen ennallistumiseen hän päätteli.
Ensin kymmeninä ja satoina mitatut istutettujen puiden lukumäärät ovat tänä päivänä yksin Keniassa jo kasvaneet satoihin miljooniin. Vuonna 2006 Maathain myötävaikutuksella perustetun YK:n alaisen UNEP:in Miljardin puun kampanja on toukokuussa 2008 päätetty laajentaa seitsemän miljardin puun kampanjaksi. Kampanja on saanut jo yli kaksi miljardia puuntainta istutettua ja nyttemmin uudistettu tavoite on istuttaa taimi kutakin planeetan asukasta kohden Kööpenhaminan 2009 ilmastokonferenssiin mennessä.
Entinen Yhdysvaltain senaattori Al Gore, kuten Wangari Maathaikin, on kokenut ilmastoasiat läheiseksi koko aikuiselämänsä ajan ja hänet tunnetaankin tänä päivänä juuri työstään ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvamisen katkaisemiseksi.
Jo niinkin varhain kuin 1992 kirjassaan maapallo vaakakupissa Gore kirjoittaa kriittisesti maailmantalouden ja ekologian ristiriidasta: ”Suuri osa siitä, mitä emme taloustieteen valossa pysty erottamaan, liittyy ympäristön kiihtyvään tuhoutumiseen. Monet suositut taloustieteen oppikirjat eivät edes käsittele taloudellisten valintojemme kannalta niinkään perustavaa laatua olevia aiheita kuin saasteet tai luonnonvarojen ehtyminen.”
Gore tarkentaa vielä tarkoittamaansa esimerkillä: ”Kun alikehittynyt valtio kaataa yli 400.000 hehtaaria trooppista sademetsää vuodessa, tukkien myynnistä saadut rahat lasketaan osaksi maan vuosituloja. Moottorisahojen ja tukkirekkojen kuluminen vuoden työn tuloksena merkitään pääkirjaan menopuolelle, itse metsän kulumista ei. Minkään maan kansantulolaskelmat eivät heijasta sitä karua totuutta, että 400.000 hehtaaria sademetsää on kadonnut.
Gore tahtookin tehdä ympäristön pelastamisesta ihmiskunnan keskeisen päämäärän. Omalla työllään hän on kiertänyt planeettaa viime vuodet luennoimassa kirjojensa ja laajalevikkisen elokuvansa Epämiellyttävä totuus puitteissa. Kaupunki toisensa jäljestä ja maa toisensa perään on saanut nähdä USA:n edellisten presidentinvaalien todellisen voittajan jatkavan voittokulkuaan, nyt ”vihreään pukeutuneena”.
Tarvittiin Al Goren kaltainen karismaattinen puhuja ja YK:n alaisen ilmastopaneelin (IPCC:n) yhteisvaikutus maailman mediaan ja maapallon ihmisiin, ennen kuin Gorenkin kirjassaan mainitsemien ruohonjuurityötä tekevien ihmisten kuten Wangari Maathain, brasilialaisen ja työnsä vuoksi murhatun Chico Mendesin ja monien muiden työ alkaa saada ansaitsemaansa huomiota ja globaalia levinneisyyttä. Aivan konkreettisena toimenpiteenä Gore ehdottaa 12 kohdan listaa (katso erillinen artikkelimme), joilla hänen näkemyksensä mukaan talouspolitiikka saataisiin muutettua ympäristöä tukevaksi.
Ympäristöpolitiikka ei kuitenkaan ole mikään uusi asia, vaan jo 1970- ja 1980-lukujen taitteessa kokoontunut Brandt-komissio linjasi ympäristön yhdeksi merkittävistä tavoitteista ihmiskunnalle. Komissiota johti Länsi-Saksan entinen liittokansleri ja SPD:n puheenjohtaja sekä Sosialistisen Internationaalin johtaja Willy Brandt, jota Maailmanpankin johtaja Robert McNamara pyysi toimeen.
Brandt-komission virallinen nimi oli Independent Commission for International Developmental Issues ja sen ensimmäinen suositus North-South julkaistiin YK:ssa 12.2.1980. Tuossa julkaisussa nyt jo edesmennyt Brandt toteaa näin: ”Uuden vuosikymmenen alkaessa, vain 20 lyhyttä vuotta vuosituhannenvaihteeseen, meidän tulee nostaa itsemme jokapäiväisten riitojen (tai neuvotteluiden) yläpuolelle nähdäksemme uhkaavat pitkäkestoiset ongelmat.”
Brandt jatkaa: ”Me näemme maailman, jossa köyhyys ja nälkä vieläkin vallitsevat monilla laajoilla alueilla; missä resursseja tuhlataan pohtimatta niiden uudistumista; missä enemmän kuin koskaan aiemmin valmistetaan ja myydään aseita ja jossa yhteenlaskettu tuhovoimamme riittää tuhoamaan planeettamme moninkertaisesti.”
Brandt-raportti vaati, että köyhät etelän valtiot integroitaisiin taloudelliseen järjestelmään kehittyneillä aputoimenpiteillä. Komission mukaan tällä tavoin saataisiin aikaan taloudellisten ja sosiaalisten olojen paraneminen niissä. Asevarustelun päättymisellä ja alikehittyneiden valtioiden nälänhädällä raportti näki selkeän yhteyden: asevarustelun purkaminen maailmanlaajuisesti toisi valtavat summat kehitysavun käyttöön.
Brandt-komissio, johon kuuluivat mm. Edvard Heath (Englanti, pääministerinä 1970 – 1974) ja Olof Palme (Ruotsi, pääministeri 1969 – 1976 ja 1982 – 1986), totesi ilmaston ja ympäristön olevan ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden kulmakivi: ”Maailmanlaajuisen ympäristön rasite juontuu pääasiallisesti teollistuneiden talouksien kasvusta, mutta myös väestönkasvusta. Tuo rasitus vaarantaa tulevien sukupolvien selviytymisen ja kehittymisen.”
Edelleen raportti toteaa: ”Kaikkien valtioiden on tehtävä yhteistyötä entistä kiireisemmin ilmakehän sekä muiden yhteisten edellytysten hallinnoinnissa sekä peruuttamattomien ekologisten vaurioiden syntymisen estämisessä.”
Jo tuolloin,1980, komissio vaati luopumaan riippuvuudesta fossiilisiin sekä uusiutumattomiin polttoaineisiin ja puhtaiden energialähteiden kehittämistä samalla kun luotaisiin valtioiden rajat ylittävä energiastrategia.
Edelleen Brandt-raportti ehdotti tukiaisia maksettavan aurinkovoiman, tuulivoiman ja muiden epäfossiilisten energialähteiden kehittämisen kannusteeksi.
Brandt-raportti olikin pohjana kun YK:n ensimmäinen ilmastokonferenssi pidettiin Rio de Janeirossa 1992. Oli ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden ja rauhan tae, että Rion kokous ja siitä edelleen jatkona pidetyt Kioton ja viimeksi Balilla (2007) pidetyt konferenssit saivat työnsä pohjaksi Willy Brandtin ehtymättömän motivaation työskennellä ihmiskunnan edestä.
Nyt 30 vuotta myöhemmin ihmiskunta on vihdoin heräämässä jo pitkään esitetyille uhkakuville. Al Goren saarnatyön tuloksena on tullut maailmanlaajuinen herääminen sille, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nouseminen 12:lla prosentilla Brandtin komission ajoista on vakava uhka koko ihmiskunnalle.
Wangari Maathain pohjustamana syntynyt ja ilmakehän hiilidioksidin sitomiseksi välttämätön seitsemän miljardin puun istuttamiskampanja on puolestaan osoitus siitä, miten nämä kolme rauhan nobelistia ja heidän näennäisesti erilliset työskentelyalueensa lopulta kuitenkin yhdistyvät yhdeksi suureksi suunnitelmaksi, jonka tuloksena planeetan elinolot vihdoinkin saadaan parantumisen ja rauhan polulle.
Klikkaa RSS-feediimme 
Dieselbussiliikenteen tuottamista hiilidioksidipäästöistä ja lähipäästöistä, eli melu- ja hiukkaspäästöistä, voidaan päästä eroon siirtymällä sähkökäyttöisten bussien käyttöön. Johdinauto on perinteinen sähköllä toimiva joukkoliikennemuoto, joka on käytössä yli sadassa eurooppalaisessa kaupungissa. Useissa kohteissa ympäri maailmaa - myös Helsingissä - selvitetään johdinautojen käyttöönottoa, sillä niiden avulla uskottaan voitavan pienentää sekä joukkoliikenteen päästöjä että riippuvuutta öljystä. Sähkön käyttäminen voimanlähteenä kun antaa mahdollisuuden valita energian tuotantomuodon; se voi olla kaikkea hiili-ja vesivoiman tai ydin- ja tuulivoiman välillä.
Nobelin palkintojen perustaja Alfred Nobel oli pasifisti ja hänen jälkisäädöksensä perusteella tänäkin päivänä jaettava Nobelin palkinto jakautuu viiteen osa-alueeseen, jotka kaikki olivat hänelle tärkeitä hänen omassa elämässään. Yksi alueista oli nimenomaan rauha. Nobel lausui testamentissaan ”... ja yksi osa henkilölle, joka on tehnyt eniten työtä tai arvokkainta työtä kansojen välisen veljeyden edestä, pysyvien armeijoiden vähentämiseksi tai hävittämiseksi ja rauhankongressien pitämiseksi tai edistämiseksi.” Palkinnon saajan viisijäsenisen ryhmän valitsijoiksi Alfred Nobel määräsi Norjan Stortingetin.
Brandt-raportti vaati, että köyhät etelän valtiot integroitaisiin taloudelliseen järjestelmään kehittyneillä aputoimenpiteillä. Komission mukaan tällä tavoin saataisiin aikaan taloudellisten ja sosiaalisten olojen paraneminen niissä. Asevarustelun päättymisellä ja alikehittyneiden valtioiden nälänhädällä raportti näki selkeän yhteyden: asevarustelun purkaminen maailmanlaajuisesti toisi valtavat summat kehitysavun käyttöön..png "Nollahiili tuottaa tämän sivun voidakseen olla osana luonnon ennalleen palauttamisen työtä ja toimiakseen eettisesti toimivan yhteiskunnan jälleenrakentamisessa.")